Keitä olemme?
Helsingin Kokoomusnuoret?
Kokoomuksen Nuorten Helsingin Piiri ry on yksi Kokoomuksen Nuorten Liiton suurimmista jäsenpiireistä. Piirijärjestömme on perustettu vuonna 1965, mutta Helsingissä nuorten paikallisyhdistystoimintaa on ollut jo vuodesta 1925 lähtien. Nimensä mukaisesti piirimme toimii Helsingin alueella. Piirillä puolestaan on jäseniä sekä suorajäseninä että piirin kolmessa paikallisyhdistyksessä: Helsingin Kansallisissa Nuorissa, Helsingin Kokoomuksen Nuorissa sekä Stadin Kokoomusnuorissa.
Vaikuttaminen?
Jäsenemme osallistuvat kukin omalla tavallaan päätöksentekoon ja vaikuttavat tätä tietä moniin asioihin. Eduskunta, kaupunginvaltuusto ja lautakunnat eivät ole ainoita paikkoja jossa voi vaikuttaa. Kokoomusnuori voi esimerkiksi vaikuttaa koulunsa asioihin oppilaskunnassa ja johtokunnassa; yliopistot ja ammattikorkeakoulut tarjoavat monia tilanteita, joissa voi vaikuttaa ja olla mukana tekemässä päätöksiä. Kannanottojamme luetaan ja mielipiteitämme kuunnellaan puolueen ylintä päätöksentekotahoa myöten.
Kokoomusnuoret?
Kokoomusnuoria on monenikäisiä ja –näköisiä. On viisitoistavuotiasta koululaista ja kolmekymppistä yrittäjää, parikymppisiä yksinhuoltajaäitejä unohtamatta. Yhteisenä nimittäjänä on kiinnostus kokoomuslaiseen aatteeseen sekä enintään kolmenkymmenen vuoden ikä. Kokoomusnuoret on porukka, jonka ei tarvitse sitoa itseään puihin tai maalailla iskulauseitaan aseman seiniin. Me voimme oikeasti olla mukana vaikuttamassa asioihin niin Helsingissä kuin koko maassakin. Kokoomusnuoret on maan vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö. Olemme vaikutusvaltainen osa kokoomusta ja sen päätöksentekoa. Tarjoamme vaikuttamisesta kiinnostuneelle nuorelle työkalut ja väylän eteenpäin sekä tuhansien muiden samanhenkisten nuorten verkoston.
Toiminta?
Erilaiset ja eri-ikäiset jäsenet haluavat erilaista toimintaa. Tarjoammekin niin mahdollisuuksia aitoon poliittiseen vaikuttamiseen, koulutusta poliittisista kysymyksistä, järjestötoiminnasta ja esiintymisestä kuin myöskin mukavan nuorten ihmisten porukan täyttämään vapaa-aikaasi. Toimintakalenteriimme mahtuu kaikenlaista erilaisista poliittisista työryhmistä, seminaarien ja vierailujen kautta bilettämiseen ja lokoisaan terassilla istuskeluun. Toiminnan paljoudella pyrimme siihen, että jokainen voi löytää itseään kiinnostavat kohteet ja toimintaan osallistuminen on aidosti innostunutta.
Politiikka?
Poliittiset päätökset seurauksineen vaikuttavat meihin kaikkiin. Päätösten ymmärtäminen ja järjestelmän kehittäminen on helpompaa, jos tunnet järjestelmän sisältä käsin. Politiikan sisältöjen lisäksi voit oppia meillä mm. esiintymistaitoa, omien mielipiteiden eteenpäin viemistä ja kokouksissa toimimista. Vaihtoehto! Kokoomusnuoret tarjoavat mielekkään vaihtoehdon sinulle, joka olet kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja haluat olla mukana rakentamassa oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Kokoomusnuoret eivät välttämättä ole asioista samaa mieltä kuin itse Kansallinen Kokoomus rp – ei todellakaan, mehän olemme sitä varten olemassa, että Kokoomus tekisi nuorten tahdon mukaista politiikkaa.
Jäseneksi?
Kokoomusnuoriin jäseneksi voivat liittyä kaikki 15-29-vuotiaat kokoomushenkiset nuoret. Jäsenvelvoitteena on vuosittaisen jäsenmaksun (vuonna 2007 Helsingissä 20€) maksaminen. Jäsenyyden suomat mahdollisuudet taas ovat melkein rajattomat.
Kokoomusnuorten jäsenenä voit osallistua oman paikallisyhdistyksesi kokouksiin äänivaltaisena jäsenenä. Tästä eteenpäin tulee piirihallitus, Helsingin Kokoomus ry, Nuorten liitto, puolue ja kunnalliset luottamustoimet. Eli haastetta löytyy tulevaisuudessakin.
–> Liity jäseneksi tai tilaa lisätietoa